Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Ruotsalaislegenda sai myytyä massiivisen luksushuvilansa 15 vuoden yrittämisen jälkeen – hinta romahti miljoonilla

MTV – logo MTV 23.4.2020 Ossi Karvonen
© Jean Catuffe

Ruotsalainen tennislegenda Mats Wilander on saanut myytyä talonsa Pohjois-Amerikassa 15 vuoden yrittämisen jälkeen. 

Uransa seitsemän Grand Slam -turnausta 80-luvulla voittanut Wilander, 55, rakennutti Sonya-vaimonsa kanssa noin tuhannen neliömetrin kokoisen huvilakompleksin Idahon osavaltioon vuonna 1999. Noin 33 hehtaarin tontti sijaitsee lähellä Sun Valleyn hiihtokeskusta. 

Wilander yritti myydä huvilaa ensimmäisen kerran vuonna 2005. Siitä lähtien se on ollut myynnissä tasaisin väliajoin. 

– Myyminen vaatisi sen, että vuorilta laskeutuisi Ernest Hemingwayn kaltainen henkilö, joka haluaisi asua koko loppuelämänsä täällä, Wilander kommentoi Expressenille viime syksynä

Nyt tuo henkilö on löytynyt. Wilander kertoo ruotsalaislehdelle tehneensä kaupat kaksi kuukautta sitten. Koronaviruspandemian hidastamat muuttopuuhat ovat loppusuoralla. 

– Talo on niin iso, että se vie aikaa. 

Huvilasta löytyy muun muassa seitsemän makuuhuonetta, yhdeksän kylpyhuonetta, useampi takka, kuntosali, levytysstudio ja uima-allas. Vieraiden varalle on erillinen mökkirakennus.

Viimeisimmässä ilmoituksessa myyntiä edistettiin Wilanderin nimellä ja hintapyyntö oli 4,75 miljoonaa dollaria eli noin 4,4 miljoonaa euroa. Tennissuuruuden mukaan kaupat tehtiin aivan tuon hinnan alle. 

Vuonna 2009 talon hintapyyntö oli vielä 7,9 miljoonaa dollaria, pari vuotta sitten tehdyn remontin jälkeen "enää" 5,9 miljoonaa dollaria.

Wilander päätti tennisuransa vuonna 1996. Hän on toiminut sen jälkeen muun muassa televisiokommentaattorina. 

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon