Ruotisin Moa Lundgren ei ottanut hyvällä vastaan tietoa kilpailujen väliin jättämisestä. © KIMMO BRANDT Ruotisin Moa Lundgren ei ottanut hyvällä vastaan tietoa kilpailujen väliin jättämisestä.

Ruotsin hiihtomaajoukkue päätti viime talvena jättää väliin kaksi kisaa koronapandemian vuoksi. Tuoreessa SVT:n "Bäst när det gäller" -dokumentissa kuullaan urheilijoiden reaktiot tapahtuneeseen.

Tapahtunut sattui vuoden 2020 joulukuussa. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS oli päättänyt, että maastohiihdon maailmancup järjestetään koronapandemiasta huolimatta alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jokainen maa sai kuitenkin päättää, osallistuuko se tai järjestääkö se kisoja. Rukan avauskisassa olivat mukana kaikki maat.

Lillehammerin kilpailut peruttiin koronapandemian vuoksi ja Norjan joukkue tiedotti 1. joulukuuta, että se jättää väliin Davosin, Dresdenin kisat sekä Tour de Skin. Päivää myöhemmin Ruotsin hiihtopäällikkö Daniel Fåhraeus keräsi urheilijansa yhteen etäkokousta varten.

– Olemme päättäneet koota kaikki teidät yhteen kertoaksemme pari tuntia sitten tehdystä päätöksestä. Emme osallistu kahteen seuraavaan maailmancupin osakilpailuun, Fåhraeus kertoi.

Viesti otettiin vastaan hiljaisuudella.

– Älkää te pettyneet lopettako kuuntelemista. Terveys on tärkeintä, se on vain niin, se määrittää tämän päätöksen Fåhraeus jatkoi.

Ruotsin maajoukkuehiihtäjä Moa Lundgren oli erittäin pettynyt päätökseen.

– Sehän on meidän työtämme, tapamme ansaita rahaa. Ja nyt todella vedätte maton altamme, Lundgren sanoi.

– Ymmärrän, jos jotkut teistä haluavat lyödä nyrkillä seinään tai minuun. Teemme tämän terveytenne vuoksi. Sillä ei ole väliä, kuinka vaikeaa se on hyväksyä. Puhumme kuitenkin tappavasta taudista. En voisi katsoa itseäni peilistä, jos joku teistä sairastuisi vakavasti, Fåhraeus vastasi.

Fåhraeus yritti tämän jälkeen keventää tunnelmaa, mutta kukaan ei halunnut sanoa mitään. Lopulta maailmanmestari ja olympiamitalisti Ebba Andersson totesi, että kaikki taisivat lannistua tiedon myötä. Hetkeä myöhemmin Linn Svahn kritisoi päätöstä.

– Tämä on mielestäni väärä päätös monestakin eri syystä. Kuinka reilua tämä on kilpailijoille, kun suurmaat jäävät pois, vain koska se ei sovi heille, Svahn sanoi.

Ruotsin kokenut hiihtäjä Hanna Falk ei sulattanut maajoukkuetovereidensa kritiikkiä. Hän joutui jättämään ison osan edellisestä kaudesta väliin loukkaantumisen takia väliin.

– Olen vihainen teitä tiettyjä kohtaan. Minä en saanut kilpailla lähes ollenkaan viime kaudella tai viime viikonloppuna. Silloin olen tympääntynyt osaan teistä, jotka valittavat, kun joutuvat käytännössä jättämään väliin yhden kisan, Falk totesi.

Maastohiihdon maailmancupin kausi 2021-2022 käynnistyy 26. marraskuuta Rukalla.

Microsoft ja sen kumppanit saattavat saada palkkion, jos ostat jotakin käyttämällä tässä artikkelissa olevia suositeltuja linkkejä.
AIHEITA SINULLE
Palaute

Oliko juttu kiinnostava?

Tykkää meistä Facebookissa nähdäksesi samanlaisia juttuja


Lähetä MSN-palautetta

Arvostamme palautettasi!

Anna sivustolle yleisarvosana: