Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Karvas pettymys! Suomalaisurheilijat tilittävät tuntojaan EM-kisojen peruuntumisen jälkeen – ”Minä itkin”

MTV – logo MTV 24.4.2020 Juhana Nyman
Nooralotta Neziri © Lehtikuva Nooralotta Neziri

Myöhään torstai-iltana tullut tieto yleisurheilun EM-kilpailuiden peruuntumisesta on tavoittanut urheilijoita perjantaiaamuna. Monelle suomalaisyleisurheilijalle Pariisin EM-kilpailut olisivat olleet kauden päätavoite, mikä näkyy myös pettyneissä päivityksissä sosiaalisessa mediassa.


Mitalinkiilto silmissään Pariisin EM-kilpailuita odottanut aitajuoksija Nooralotta Neziri kertoo Instagramissa heränneensä ja nähneensä uutiset kisojen peruuntumisesta. Pettymys oli suuri.

–Täytyy myöntää, minä itkin. Suurin maalini oli saavuttaa mitali Euroopan mestaruuskilpailuissa. Tämä päätös oli odotettavissa, mutta silti olin todella keskittynyt siihen, että kilpailisin Pariisissa tänä vuonna, Neziri kirjoitti.

– Aion kuitenkin jatkaa harjoittelua tänään, huomenna, ylihuomenna ja joka hiton päivä, kunnes olen saavuttanut parhaan tasoni yleisurheilussa.


Pariisin EM-rajan viime kesän Universiadeissa selvästi rikkonut seitsenottelija Miia Sillman kirjoittaa aamun uutisen vetäneen suuta mutrulle.

– EM-kilpailut oli asetettu ehdottomaksi pääkilpailuksi, mutta taas vedettiin mattoa jalkojen alta.


Toinen seitsenottelija Jutta Heikkinen, joka rikkoi EM-kisarajan Lappeenrannan Kalevan kisoissa, kiteytti varmasti monen urheilijan tunnot päivityksellään.

– Kun on koko pitkän syksyn ja talven treenannut kohti tiettyä päämäärää, on tosi tyhjä olo, kun kisoja ei sitten olekaan.

– Mä otan nyt parin päivän henkisen aikalisän ja koitan ettiä tsemppiä takaisin.

LUE MYÖS: Annimari Korte suree tilannettaan – ennennäkemätön mahdollisuus kuivui kasaan: "Tämä todella sattuu!"

LUE MYÖS: Yleisurheilupomo pettyi EM-kisojen peruuntumiseen, Pariisiin olisi lähtenyt menestyskykyinen joukkue – "Sääli"


Urheilijoiden päivityksissä näkyy, ettei kisojen peruuntuminen päässyt yllättämään. Silti lopullinen päätös oli pettymys. Niin myös kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelälle, jonka hallikauden tulokset herättivät lupauksia menestyksekkäästä kesästä.

– Tämä ei ole yllätys, mutta silti se tuntuu pahalta. Ei sanoja.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon