Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Eläintenpitokiellon rekisterin tulisi yhdistysaktiivin mielestä olla julkinen – ”Kissoja ei saisi antaa ilmaiseksi”

Päivän Lehti – logo Päivän Lehti 27.2.2020 Päivän Lehti
Kuvituskuva kissanpennusta © Ben Harding / Getty Kuvituskuva kissanpennusta

ELÄINSUOJELU Oulaisten Seudun Eläinsuojeluyhdistys on noin 40 jäsenen vahvuudellaan pieni, mutta toiminnaltaan tehokas.

Yhdistyksen entinen puheenjohtaja, nykyinen yhdistysaktiivi Jatta Haapala-Putila luonnehtii vuonna 1969 perustetun yhdistyksen toimintaa edelleen hyvin toimintarikkaaksi.

– Yhdistys on perustettu aikoinaan periaatteella, että teemme toiminnallamme itsemme tarpeettomaksi. Näin ei ole valitettavasti käynyt. Eläinsuojelutyön haasteet ovat kovien arvojen maailmassa vain muuttuneet ja kasvaneet. Työtä on paljon, niin neuvonta, valistus kuin itse eläinsuojelupuolellakin, Haapala-Putila kertoo.

SEY:n liittovaltuustossa istuva Jatta Haapala-Putila toivoo, että uuden eläinsuojelulain myötä myös kissojen arvostusta saataisiin nostettua. (Kuva Anne Anttila) © Toimittanut Päivän Lehti SEY:n liittovaltuustossa istuva Jatta Haapala-Putila toivoo, että uuden eläinsuojelulain myötä myös kissojen arvostusta saataisiin nostettua. (Kuva Anne Anttila)

Kaikki alkoi suomenhevosesta

SEY:n liittovaltuustossa toimiva Jatta Haapala-Putila sanoo eläinsuojelutyön kokeneen vuosikymmenten saatossa käänteen tekevän muutoksen.

– Alunperinhän SEY perustettiin suojelemaan ankeissa oloissa ahertavaa suomenhevosta. Nykyään suurinta huolta eläinsuojeluyhdistyksissä herättävät lemmikkieläimet ja erityisesti kissat.

Yhä edelleen, valistuksesta ja neuvonnasta huolimatta, kissojen hulvatonta lisääntymistä ei ole saatu aisoihin.

– Isot kissapopulaatiot ovat tätä päivää, samoin kuin raadolliset heitteille jätöt. Niin surullista kuin se onkin, mutta kissojen arvostus on edelleen hyvin vähäistä.

Eläinsuojeluaktiivi Haapala-Putilan mukaan kissojen arvostusta vähentää entisestään myös se, että niitä annetaan ilmaiseksi.

– Kun naapurista saa nätin kissanpennun pelkällä kiitoksella, niin tällöin ajatellaan, että mitäpä tähän karvatassuun muutenkaan rahojaan tuhlaamaan. Tämä on todella surullinen ajattelutapa, sillä kissalle kuuluu samanlainen arvostus ja kunnioitus kuin muillekin eläimille.

– Koirat täytyy rekisteröidä vuodesta 2022 alkaen, mutta valitettavasti kissojen kohdalla pakkorekisteröinnin alkamisajankohta on vielä avoin, Jatta Haapala-Putila sanoo. (Kuva Anne Anttila) © Toimittanut Päivän Lehti – Koirat täytyy rekisteröidä vuodesta 2022 alkaen, mutta valitettavasti kissojen kohdalla pakkorekisteröinnin alkamisajankohta on vielä avoin, Jatta Haapala-Putila sanoo. (Kuva Anne Anttila)

Tuntuvampia rangaistuksia

Jatta Haapala-Putila toivoo, että arvostusta saataisiin nostettua esimerkiksi pakollisella tunnistemerkinnällä. Haapala-Putilan mukaan koirien kohdalla uusi eläinsuojelulaki velvoittaa, että kaikki koirat täytyy rekisteröidä vuodesta 2022 alkaen.

Myös kissojen kohdalla on päädytty rekisteröintiin, mutta se on tarkoitus aloittaa vasta myöhemmin.

– Valtaosa kissoista on edelleen jopa siruttamatta ja ilman rekisteriä ei ole myöskään osoitetta. Niinpä tämä puutekokonaisuus tekee näistä poloisista kaiken muun ohella myös täysin lainsuojattomia.

Liittovaltuustoedustajana Haapala-Putila toivoo, että uusi eläinsuojelulaki puuttuisi entistä jämerämmin epäkohtiin ja myös rangaistukset olisivat tuntuvampia.

– Myös eläintenpitokieltorekisterin tulisi olla julkinen ja kaikkien nähtävillä. Nyt sen sisältö on salassa pidettävää tietoa.

Lue myös: Viime vuonna kirjattiin noin tuhat eläinrikosta – vakavimmillaan kaltoin kohtelusta voidaan tuomita jopa vankeutta

Lue lisää eläinuutisia MSN.fi:stä:

Naapuruston epävirallinen liikenteenvalvoja nousi somen suosikiksi

Ilmoitti itsensä kadonneeksi? Yksinäinen koira ilmaantui poliisiaseman vastaanottotiskille

Hei pomo, haluatko oppia lisää esimiestaitoja? Ota opettajaksesi hevonen

14 000 suomalaiskoiran käyttäytymistä tutkittiin – tällaisia eroja rotujen väliltä löytyi

Lue myös: Kaikki koirista, koiran hoidosta, koulutuksesta ja ravinnosta

Lue myös: Kaikki kissoista, kissan hoidosta, terveydestä ja ravinnosta

Klikkaa alla olevaa kuvaa ja katso mitkä ovat vaarallisimmat koirarodut

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Päivän Lehti

image beaconimage beaconimage beacon