Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Kommentti: Kantoja metsänreunassa potkivat lapset tarvitsevat jo askeleen pois poikkeustilasta – tämän vuoksi koulupäätös oli käänteen tekevä hetki monelle lapselle

MTV – logo MTV 2.5.2020 Mona Haapsaari
© Jussi Nukari

Koronavirusaika on juoksuttanut eteemme uutisia, jotka eivät jätä rauhaan edes aurinkoisen vappupäivän kävelyn aikana. Tällä viikolla uutiset ovat liittyneet myös lasten pahoinvointiin ja rikkonaisissa perheissä tapahtuviin väkivaltaisuuksiin. Koulujen avaaminen voi pelastaa monen pulassa olevan lapsen arjen, kirjoittaa MTV Uutisten toimituspäällikkö Mona Haapsaari. 

Otan koiran lähemmäs itseäni ja siirryn sivuun. Vastaantuleva ihminen tekee kapealla metsäpolulla saman eleen. Katse on ollut painettuna maahan ja kohdallani pää kääntyy sivuun, poispäin minusta. Pieni liike – ja ihan järkeväkin, sillä koronaviruksen leviämisen reittejä ei tunneta edelleenkään tarkkaan – mutta miksi se tuntuu oudolta? 

Enhän minä ole uhka, tietääkseni ainakaan. Mutta poispäin katsominen on voimakas ele päivänä, jolloin pitäisi juhlia, iloita ja nauttia keväisestä auringosta.

Vapun riemu näkyy poikkeusoloista huolimatta. Perheet nauttivat aurinkoisesta säästä. Nyt on aikaa olla yhdessä, kun etätyö on mahdollista ja harrastukset peruttu, sanoo moni perheellinen. 

Kaukana iloista seisoskelee nuori, pilottitakkinen poika, lapsi vielä. Hän ei käännä päätään kun lähestyn, mutta ilmeettömät kasvot katsovat jonnekin ohi. Minulle tulee jälleen ontto tunne.

Katson poikaa silmiin ja toivotan hyvää vappua, kun en muutakaan keksi. Pieni hämmästys käy hänen kasvoillaan, mutta ilmeettömyys pysyy. ”Joo”, hän vastaa ja kiskoo mustaa pilottitakkia tiukemmin ympärilleen. 

Hän jää seisomaan metsänlaitaan yksin ja jatkaa kannon potkimista kengänkärjillään. Kädet taskuissa, katse maahan luotuna. Kaukana muista ihmisistä.  

Pojan tarinaa en tiedä. Ehkä hän odotti kaveriaan ja hetken päästä seikkaili nauraen metsässä. Mutta hänen poissaoleva katseensa sai minut miettimään, miltä tätä kaikkea tuntuu katsoa sivusta. Minulle tämä nuori pilottitakkinen poika symboloi jokaista lasta, jonka koronavirus on jättänyt potkimaan kantoja ja pärjäämään yksin. 

Lue myös: Ryyppäämistä aamusta iltaan lasten kanssa: HS-kysely paljasti koronaeristyksen karmeuden päihdeperheissä – "Vanhempi hyppii humalassa tietokoneen edessä etätunnin aikana"

Miten helppoa on ollut viime viikot katsoa poispäin, kun kaikki yhteiskunnan tahot ja tasot ovat siihen kannustaneet. Sanotaan, että olkaa kotona, välttäkää kontakteja, pysykää etätöissä. 

Me jaamme kansakuntana, oikeastaan maailmanlaajuisesti tämän poikkeusajan, mutta jokaisen tarina ja kokemus ovat erilaisia. 

Millaista on tarkkailla sivusta onnellisia perheitä, jos oma on rikki eikä kukaan ole kiinnostunut omasta koulutyöstä? Hämmästellä jonoja munkkikojuihin ja noutoravintoloihin, jos kotona ei ole ruokaa? Millaista on olla eristyksessä kodissa, jossa vapun juhlajuomat ovat jokapäiväistä arkea? Millaista on lukea talouden elvytyssuunnitelmia, kun oma työpaikka on mennyt tai sitä ei ole pitkään aikaan ollutkaan? 

Toista video

Lue myös: Täysin poikkeuksellinen rikosepäily Jyväskylässä: Teini yritti surmata alakouluikäisen lapsen, heitti alas korkealta kalliolta – poliisikin hämmästelee

Puhutaan, että koronavirus rajoituksineen on sukupolvikokemus, jonka jokainen tulee muistamaan.

Varmasti näin – mutta jotkut muistavat sen suloisenlämpöisenä yhteisenä aikana perheensä kanssa, toiset pelon, alkoholin, päihteiden, väkivallan ja ahdistuksen sävyttämänä ajanjaksona. Jotkut muistavat, kuinka lenkkeilijät katsoivat poispäin – toiset sen, miten läheiset ja yhteiskunta käänsivät katseensa juuri silloin, kun apua olisi eniten tarvinnut.

Lue myös: Poliisi tutkii vauvan pahoinpitelyä Helsingissä – HS: Alle vuoden ikäinen lapsi saatettiin huumata, suuhun oli teipattu tutti

Viikolla tulleet uutiset lapsiin kohdistuneista rikoksista eivät välttämättä liity suoraan tai mitenkään koronan aiheuttamaan poikkeustilaan, mutta saavat pohtimaan, olisiko joku voinut nähdä ja puuttua, auttaa ja tulla väliin, jos emme olisi olleet niin suljettuja omiin oloihimme. 

Lue myös: Nuori vantaalaisäiti surmasi lapsensa hetkeä ennen hätäpuhelua - isä oli lähtenyt kotoa yöllä töihin: "Isä on syvästi järkyttynyt"

Vaikka opettaja tekisi parhaansa, on kaikkien lasten vaikea tulla nähdyksi ja kuulluksi pienissä etäyhteyden hetkissä. Fyysinen läheisyys ja lämmin katse ovat tärkeitä jokaiselle, mutta erityisesti heille, jotka eivät sitä saa kotonaan tai yksin metsässä kulkiessaan. Tuskin kouluissa kahdessa viikossa oppimismielessä ihmeitä tehdään, mutta se voi olla käänteentekevä hetki poikkeusajan aikana monelle lapselle. 

Se hetki, kun joku vihdoin näkee. 

Virus on uhka, jota emme voi nähdä – syrjäytyminen, väkivalta, yksinäisyys ja laiminlyönnit uhkia, jotka ammattilaiset voivat koulut avaamalla vihdoin havaita.

Lue myös: Nälkäisinä nukkumaan menneet lapset herätettiin syömään – ruoka-apua pyörittävä Heidi näkee suomalaisten ahdingon

Lue myös: Koulut avataan 14. toukokuuta: Oppilaita on samassa tilassa normaalia vähemmän, kevätjuhlia ei järjestetä, luokat eristetään toisistaan

Viikonvaihteen aikana on odotettavissa tietoa siitä, miten rajoituksia aletaan purkaa ja millaisiin malleihin hallituksen laskelmat viruksen leviämisestä sekä taloustilanteen korjaamisesta perustuvat. 

Opettajat olivat heitä, joiden kunniaksi tämän vuoden vapun liputus omistettiin sisäministeriön suosituksesta. He ovat niitä, jotka ovat nähneet ja tulevat kevään ja syksyn aikana näkemään koronaviruksen ja rajoitusten aiheuttaman todellisuuden.

Se on varmaa, että koronaviruksen aika ei ole vielä ohi, mutta poispäinkatsomisen ajan täytyy pian olla. 

Kirjoittaja on MTV Uutisten digitaalisten sisältöjen toimituspäällikkö.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon