Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Korona pidensi ruokajonoja, ja kertomukset ovat lohduttomia: "Olen täällä, koska viimeiset rahani ovat tässä"

MTV – logo MTV 12.6.2020 Tinja Hokkanen
© Toimittanut MTV

Ruoka-avun tarve Suomessa on kasvanut koronakevään aikana. Jonoihin tulee muun muassa opiskelijoita ja ihmisiä, joilla on ollut ennen koronaa vakaa taloudellinen tilanne.

Helsingin Kalliossa ruoka-apua jakavan Hurstin Valinnan varatoiminnanjohtaja Heikki Hursti kertoo, että korona on näkynyt ruokajonoissa. Koronan vuoksi ihmisiä ei voi päästää sisälle hakemaan ruokaa, vaan ruokaa jaetaan pihalla.

– On tämä tilanne aika järkyttävä, Hursti sanoo.

Korona on vaikuttanut ruoka-avun käytännönjärjestelyihin monella tapaa. Ruokakasseja on kevään aikana pakattu valmiiksi ja viety paikkoihin, joista ihmiset voivat niitä noutaa.

Hurstin mielestä on huolestuttavaa, että kevään aikana ruokajonoihin on tullut uusia ihmisiä. Ruokaa ovat tulleet hakemaan muun muassa opiskelijat.

– Siellä on käynyt ihmisiä, joista voisi esimerkiksi vaatetuksen perusteella päätellä, että heillä menee hyvin. Yleistä kuitenkin on, että lomautuksen jälkeen on joutunut työttömäksi eikä säästöjäkään enää ole. Tällaisessa tilanteessa täytyy lähteä liikkeelle hakemaan jostakin ruokaa.

Toista video

Ruokakassit ovat monipuolisia ja ihmiset tyytyväisiä

Kalliossa sijaitseva Hurstin Valinta on ollut maaliskuusta saakka kiinni, ja ruokaa on jaettu eri paikoissa valmiiksi pakattuna. Pari viikkoa sitten Hurstin Valinta avasi jälleen ovensa. Jonot ovat pitkiä.

– Turvaväli tekee jonosta pidemmän mitä se oikeasti olisi. Loppujen lopuksi jonot etenevät nopeasti, meillä on hyvä henkilökunta ja ihmiset tietävät jo, miten täällä toimitaan. Pussi käteen vaan ja liikenteeseen.

Ruuansaamista korona ei ole Hurstin mukaan vaikeuttanut.

– Olemme saaneet monipuolisia elintarvikkeita todella hyvin. Jakamamme ruokakassi sisältää monenlaista ruokaa vihanneksista karkkiin.

Ihmiset ovat olleet kiitollisia ja antaneet hyvää palautetta kassien sisällöstä.

– Kassit ovat sisältäneet todella hyvin tavaraa, Hursti sanoo.

Rahat eivät riitä

Neljä vuotta sitten yhtä aikaa leskeksi ja työttömäksi jäänyt 63-vuotias nainen käy Hurstin ruokajonossa viikoittain. Muutos entiseen on suuri, koska nyt hänellä on yksin maksettavanaan kaikki juoksevat kulut, esimerkiksi vuokra.

– Asumiskulut vievät suhteettoman paljon, rahaa jää todella vähän.

Korona-ajan järjestelyt eivät kuitenkaan ole miellyttäneet naista.

– En pidä siitä, että kassit on pakattu valmiiksi. Normaalisti saa valita itse mitä ottaa, nyt kasseissa on paljon tuotteita, joita en itse syö.

Silloin tällöin hän antaa itselleen tarpeettomia tuotteita tutuilleen, mutta joskus osa ruuista päätyy roskikseen.

Avun tarve koronankin aikana on naisen mielestä sama kuin normaalistikin.

– Taloudellinen tilanne on sama, apua tarvitaan ihan kuten ennenkin.

Noin 60-vuotias mies kertoo käyneensä Hurstin jonossa muutaman vuoden ajan. Alun perin mies on päätynyt ruokajonoon yksinkertaisesti rahanpuutteen vuoksi.

– Olen täällä, koska viimeiset rahani ovat tässä, hän sanoo ja näyttää kädessään pitelemäänsä kahdenkymmenen euron seteliä.

Mies on huolestunut koronasta ja sen vaikutuksista.

– Kyllä se stressaa, kyllä se stressaa, mies sanoo.

Korona ei huoleta

15 vuotta Hurstin ruokajonossa käynyt 75-vuotias nainen kertoo, että ruokajono on suuri apu.

– Ruoka-apu on tärkeää, koska eläkkeeni on pieni eivätkä rahat riitä.

Nainen käy hakemassa ruokaa jonosta viikoittain ja auttaa samalla lapsiaan ja lapsenlapsiaan, jotka ovat opiskelemassa ja koulussa.

– Minä saan täältä ainakin voileipää, suuri apu tämä on.

Koronalla nainen ei näe olevan suurta merkitystä tilanteeseen.

– En minä koronaa pelkää, tarttuu jos tarttuu kuten muutkin sairaudet.

Lue myös: Liikemiehet ja kodittomat jonottavat leipäjonossa – MTV Uutisten raportti New Yorkista

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon