Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Lausunto oleskeluluvista ihmetyttää – Tähänkö poliisin paperiin Paula Risikko viittaa?

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 7.1.2019 Jenni Tamminen
© Toimittanut Alma Talent Oy

Keskustelu eduskunnan puhemies Paula Risikon (kok) lausunnoista Ylen lauantaisessa Ykkösaamussa jatkuu. Risikko linjasi, että pysyväkin oleskelulupa pitää voida purkaa, jos ihminen todetaan kansalliseksi uhaksi.

Julkisessa keskustelussa on huomautettu, että Risikon esittämät muutokset ovat jo nykyisessä laissa. Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen piti Helsingin Sanomien haastattelussa Risikon puheita vastuuttomina ja kysyi, onko Risikko perillä voimassa olevasta lainsäädännöstä.

Maahanmuuttotutkija ja ihmisoikeusaktivisti Erna Bodström on niin ikään ihmetellyt kommentteja.

”Jos (ulkomaalainen) rikollinen on kansallinen uhka, hänet pystytään jo nykyisen lain puitteissa yleensä karkottamaan. Miten siis muuttaisit tätä vai herätelläänkö tällaisella turhalla ulostulolla vain paniikkia?” Bodström kysyi Risikolta Twitterissä ja liitti oheen ulkomaalaislain kohdan. (Juttu jatkuu Twitter-upotuksen alla.)

  


 

Risikko on entinen sisäministeri, jonka vastuulla maahanmuuttoasiat ovat. Nykyinen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) on sanonut olevansa Risikon kanssa samaa mieltä siitä, että kansalliseksi uhaksi muodostunut henkilö on voitava karkottaa viipymättä Suomesta. Karkotusten nopeuttamisesta tulikin tämän vuoden alussa voimaan lakimuutos.

LUE LISÄÄ: 

Kai Mykkänen reagoi avaukseen ”kansallisesta uhasta”: ”Selvitämme osana kevään lainvalmisteluohjelmaa”

Ulkomaalaisten karkotuksia nopeutetaan 1.1.2019 – Myös uusintahakemusten ”väärinkäyttöön” halutaan puuttua

Risikko tarkensi myöhemmin tarkoittaneensa, että oleskelulupa pitäisi pystyä perumaan kansallisen turvallisuuden uhan perusteella. Rikoksen perusteella se voidaan tehdä nykyisinkin. Risikko tarkensi lausuntoaan uudemmankin kerran, viitaten laittoman maahantulon torjuntaohjelmaan:

”Nykyinen lainsäädäntö ei kata kaikkia tilanteita, joissa kansallisen turvallisuuden uhan perusteella voitaisiin peruuttaa pysyvä oleskelulupa. Tästä on kirjaus mm. kansallisessa laittoman maahantulon torjuntaohjelmassa. Asiaa parhaillaan selvitetään”, Risikko kirjoitti Twitterissä eilen sunnuntaina. (Juttu jatkuu Twitter-upotuksen alla.)

  


 

Risikko lienee viitannut Poliisihallituksen laatimaan toimenpideohjelmaan, joka koskee vuosia 2017–2020. Siinä sanotaan näin:

”Voimassa olevan ulkomaalaislain mukaan oleskelulupaa ei voida peruuttaa vaikka henkilön katsottaisiin vaarantavan kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä tai turvallisuutta. Oleskeluluvan peruuttamismahdollisuudella vastattaisiin osaltaan konfliktialueelta Suomeen tulevien tuomiin haasteisiin ja/tai ns. vierastaistelija-ongelmaan. Ulkomaalaisen mukainen suojeluasema olisi voitava lakkauttaa, kun henkilö lähtee mihin tahansa maahan osallistuakseen aseelliseen toimintaan tai terroristijärjestön toimintaan.”

Ulkomaalaislain mukaan oleskeluluvan saanut voidaan karkottaa, jos hän on syyllistynyt sellaiseen rikokseen, josta enimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta. Myös toistuvasti rikoksiin syyllistynyt oleskeluluvan saanut voidaan karkottaa.

Ulkomaalaislaki ei viittaa rikoksiin perusteena peruuttaa oleskelulupa. Kuitenkin laissa todetaan, että oleskelulupa raukeaa, ”kun ulkomaalainen karkotetaan maasta taikka hän saa Suomen kansalaisuuden”.

Poliisihallituksen toimintaohjelmassa ehdotetaan näin:

”Selvitetään, voidaanko lainsäädäntöä muuttaa siten, että sen avulla voitaisiin puuttua ja estää ulkomailla oleskelevan henkilön palaaminen Suomeen peruuttamalla henkilölle myönnetyt luvat tai lakkauttamalla suojeluasema, jos henkilön katsotaan vaarantavan kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä tai turvallisuutta.”

Myös sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio toteaa, että pysyvää oleskelulupaa ei voida tällä hetkellä peruuttaa kansallisen turvallisuuden uhan perusteella.

  


 

LUE MYÖS:

Paula Risikko Ylellä: ”Jos ihminen on kansallinen uhka, hänen oleskelulupansa pitää pystyä purkamaan”

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon