Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Pinna kiristyy vankiloissa: Lomat on peruttu, ostoksia ja urheilua rajoitettu – Sörkan vanki MTV:lle: "Vartija tuli keräämään kaikki veitset pois keittiöstä"

MTV – logo MTV 2.5.2020 Tiia Palmén
© Mediahub

Vankien tiukat rajoitukset koronaepidemian aikaan ovat herättäneet närää ainakin osassa vankiloiden asukkaista. Helsingin vankilassa ihmetellään, miksi vankiloissa on ryhdytty järeisiin toimenpiteisiin, joista osa vaikuttaa jopa järjenvastaisilta.

Toista video

Vankiloissa on nyt puolentoista kuukauden ajan eletty tiukemmissa rajoituksissa koronan takia. Vierailijoita ei sallita eivätkä vangit pääse lomille.

– Tilanne on hyvin erikoinen, koska täysin terveiltä vangeilta evätään lainmukaiset lomat, joiden aikana he menisivät tapaamaan terveitä läheisiään.

Vangit kummastelevat eniten sitä, että henkilökunta tapaa siviilissä muita ihmisiä ja voi tuoda koronatartunnan mukanaan laitokseen, mutta samaan aikaan vangit eivät saa edes tavata omia läheisiään.

– Meidän lomat eivät eroa mitenkään siitä, että vankilan henkilökunta käy ulkona joka päivä ja tapaa läheisiään, eräs Sörkassa tuomiotaan istuva vanki ihmettelee MTV Uutisille.

Pinnaa kiristää

Rikosseuraamuslaitos (Rise) ohjeisti vankiloita ennen maaliskuun puoliväliä, että koronan takia vankiloissa olisi hyvä tehdä rajoituksia.

Ohjeistuksen jälkeen useimmissa vankiloissa rajattiin työtoimintoja, ruokailut yhteisissä tiloissa kiellettiin ja liikuntamahdollisuudet, kuten kuntosalit, suljettiin.

Vankien tunnin lakisääteinen ulkoilu päivittäin on yhä sallittu.

MTV Uutiset on saanut vankiloiden sisältä viestejä, joissa ihmetellään, ovatko käytännöt edes laillisia.

– Olemme olleet puolitoista kuukautta karanteeninomaisissa oloissa, jotka eivät perustu lainsäädäntöön. Vankila on jo valmiiksi suljettu laitos. Se kiristää pinnaa, koska eri osastoilla ja eri vankiloissa toimitaan eri tavalla, yksi vanki sanoo.

"Mielivaltaisia eristystoimia"

MTV Uutiset kertoi maaliskuussa erikoisesta episodista Jokelan vankilassa, jossa ex-jengipomo Keijo Vilhunen pääsi vankilasta lomalle poikansa syntymäpäiviä juhlimaan.

Risestä ja vankiloiden johdosta kuitenkin sanotaan, että vangit pääsevät vain välttämättömille poistumisille, kuten hautajaisiin tai hyvästelemään kuolevaa omaista.

– Vankilassa käytetään mielivaltaisia eristystoimia, joita ei voi kohdistaa ihmisiin, jotka ovat terveitä.

Tartuntatautilain 58. pykälä antaa mahdollisuuden sulkea esimerkiksi kouluja tartuntatautivaaran vuoksi, mutta se ei koske vankiloita, koska ne ovat jo valmiiksi suljettuja laitoksia. Tätä vangit ovat ihmetelleet.

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan vankiloiden rajoituksissa on nojattu kuitenkin tavalliseen vankeuslakiin ja terveydenhuollon suosituksiin.

Lue myös: Vankien lomat kiellettiin ja omaisten tapaamiset peruttiin koronan takia – ex-jengipomo Keijo Vilhunen pääsi silti juhlimaan poikansa syntymäpäiviä: "Tietyt vangit nauttivat erityisoikeuksista"

Ruokailu meni oudoksi

MTV Uutisten haastatteleman vangin mukaan myös ruokailu Helsingin vankilassa on mennyt hyvin ihmeelliseksi korona-aikaan.

Normaalisti vankilassa osa osastoista syö ruokalassa ja osa omilla osastoillaan. Nyt kaikki ruokailevat omilla osastoillaan.

MTV Uutisten saamien tietojen mukaan joillakin osastoilla ruokailu on nyt kuitenkin yhdistetty toisen osaston kanssa niin, että kahden eri osaston vangit hakevat ruokaa samasta paikasta ja samoista isoista astioista.

Korona-aikaan on herättänyt ihmetystä, että aiempaa isompi joukko käy hakemassa ruoat samasta paikasta.

Suuttumusta on myös herännyt siitä, että normaalisti vangit saavat joko ostaa kanttiinista itse tai tilata kanttiinikärrystä syötävää ja juotavaa osastolle.

Nyt Helsingin vankilassa kanttiinissa ei saa käydä kukaan ja kärrystä ei voi ostaa läheskään kaikkea samaa kuin normaalisti, koska kylmäsäilytettävät tuotteet on kielletty. Kanttiinista voi siis ostaa lähinnä kahvia ja tupakkaa.

– Näitä ratkaisuja ei perustella vangeille eikä kerrota lainkaan, mihin päätökset perustuvat. Meille on sanottu vain, että kylmäruokia ei voi ostaa, jotta kylmäketju ei katkea.

– Miksi tämä asia olisi eri tavalla korona-aikana kuin normaalisti? Tuntuu oudolta, että valikoimaa supistetaan juuri nyt, kun muutenkin kaikkea rajoitetaan.

Veitset kerättiin pois

Ilmeisesti vankilassa on myös huomattu ilmapiirin kiristyminen ja se, että vankien pinna alkaa kiristyä. Kolmisen viikkoa sitten Helsingin vankilan osastoilta kerättiin veitset pois.

– Vartija tuli keräämään kaikki veitset pois keittiöstä. Kysyimme syytä, niin hän sanoi, että ilmapiiri on kiristynyt ja näin on määrätty. Se tuntuu oudolta.

Eniten vankeja hermostuttaa se, että eri vankiloissa on erilaiset käytännöt.

– Käytännöt eivät ole tasapuoliset ja samankaltaiset.

MTV Uutiset ei lukuisista yrityksistä huolimatta tavoittanut Helsingin vankilan johtoa kommentoimaan Sörkan muuttuneita käytäntöjä ja korona-aikaisia rajoituksia.

Käytännöt vaihtelevat

Rikosseuraamuslaitoksessa tiedetään, että ilmapiiri on kiristynyt ainakin osassa vankiloista.

– Etenkin avolaitoksissa pinna on kiristynyt, koska niistä vangit eivät pysty käymään yhtä paljon ulkona kuin ennen. Avolaitoksissa on normaalisti paljon vapaammat olot kuin suljetussa laitoksissa, joten avovankiloissa rajoitukset tuntuvat kovimmin, Risen turvallisuusjohtaja Ari Juuti kertoo.

Ulkopuolisten tapaamiset on kielletty nyt niin suljetuissa- kuin avovankiloissa, mutta osassa avovankiloissa vangit pääsevät vielä töihin laitoksen ulkopuolelle. Erityisesti avovankiloiden tilanteet ja rajoitukset poikkeavatkin toisistaan melko paljon.

– Esimerkiksi Suomenlinnan avovankilassa vangit ovat aika vapaasti saaneet liikkua saarella ja käydä töissä ja kaupassa. Sitten taas Ylitorniolla on täysin päinvastainen tilanne, koska se on pieni paikkakunta, jossa on paljon koronavirustartuntoja. Siellä avovankilan vangit eivät ole saaneet liikkua mihinkään, Juuti tietää.

"Tauti tarttuu samalla tavalla"

Suljettujen laitosten vangeilta on nyt kielletty pääsääntöisesti kaikki lomat koronaviruksen takia.

MTV Uutisten haastattelema vanki ihmettelee tätä.

– On erikoista, että samaan aikaan kun Suomenlinnan vangit saavat käyvät töissä ulkona ja kaupassa, suljettujen laitosten vangit eivät saa lähteä lomalle tai edes tavata omaisiaan. Miten sama tauti tarttuisi helpommin suljettujen laitosten vankeihin kuin avolaitosten vankeihin?

Rajoitukset vankeuslain mukaisia

Juutin mukaan keskushallinnossa on linjattu, että vankiloista poistumisia pitäisi olla nyt mahdollisimman vähän.

– Vankilanjohtajat päättävät poistumisluvista eikä lomia myönnetä pienestä syystä.

Rajoitukset ovat Juutin mukaan vankeuslain mukaisia eli mihinkään laittomuuksiin ei ole syyllistytty.

– Näin voidaan toimia ihan vankeuslain perusteella. Kaikki poistumisluvat vankilasta ovat aina harkinnanvaraisia. Laissa on määrätty, että pitkäaikais- tai elinkautisvangin on kerran vuodessa päästävä saatetulle lomalle, joka voi olla hyvinkin lyhyt. Mitään muuta laki ei määrää lomista.

Vuosittain vankiloista käy tuhansia vankeja lomilla poistumislupien turvin, mutta koronan takia tämä on nyt hyvin rajoitettua.

– Totta kai lomien evääminen voi kiristää pinnaa myös pitkäaikaisvangeilla, mutta mitään vaaratilanteita tai vankien väkivaltaista suhtautumista asiaan ei ole tullut meidän tietoon mistään vankilasta, Juuti kertoo.

Lue myös: Suomen vankilat suljettiin täysin koronaviruksen takia: Vankeja ei voi tavata eivätkä he saa lomailla, poistua saa vain hautajaisiin – "Tämä vaatii pitkää pinnaa"

Vankilakohtaisia poikkeamia

Juuti ihmettelee, miksi kanttiinien ostosmahdollisuuksia on rajoitettu ainakin Helsingin vankilassa.

– Suljetuissa vankiloissa on kanttiinissa myynnissä ruokaa ja tupakkaa. Meillä ei ole tietoa, että eri vankiloissa olisi erilaisia käytäntöjä kanttiinien suhteen, eikä niin pitäisi olla. Sitä en ymmärrä, miksi tuotevalikoimaa pitäisi rajoittaa, hän sanoo.

– Väkisinkin on varmasti vankilakohtaisia poikkeamia, vaikka toki yhdenmukaisiin käytäntöihin pyritään.

Vantaan vankilassa vangit pääsevät normaalisti käymään kanttiinissa, mutta nyt se ei ole mahdollista, vaan vangit tilaavat kanttiinista ostokset ja ne toimitetaan heille osastoille. Kanttiinin valikoima on kuitenkin pysynyt ennallaan eikä sitä ole rajoitettu kuten Helsingissä.

Ei yhtään koronaa

Toistaiseksi yhdessäkään Suomen vankilassa ei ole todettu koronavirustartuntoja. Muutamia epäilyjä on ollut eri vankiloissa ja vankeja on testattu herkästi.

– Kaikki testit ovat olleet negatiivisia. Myöskään vankiterveydenhuollossa ei ole tullut vastaan yhtään tautitapausta, Vankiterveydenhuollon avohoidon ylilääkäri Hanna Hemminki-Salin sanoo.

– Se on jonkinlainen osoitus siitä, että on menetelty oikein. Vankilassa korona tarttuu herkästi ainakin samalla osastolla oleviin, ja koko osasto on eristettävä, jos yhdelle vangille tulee tartunta. Toki osastot ovat erillään toisistaan, mutta joillakin osastoilla on jopa useampi kymmenen henkeä. Sellaisia on jo vaikea hallita, Juuti sanoo.

Epäilyihin reagoidaan

Vantaan vankilaan tulee jatkuvasti uusia tutkintavankeja ja muutamilla vangeilla on epäilty koronaa.

Vankilassa on reagoitu kaikkiin sairastumisiin niin kuin kyseessä olisi korona. Vankeja on laitettu karanteeniin ja vankilassa on tehty karanteeniosastoja. Kaikki epäillyt koronatapaukset on kuitenkin todettu negatiivisiksi testeissä.

Vantaan vankilasta kehutaan, että vangit ovat suhtautuneet rajoituksiin hyvin.

– Kaikki ovat olleet rauhallisia ja vankilassa on ollut turvallista. Tilanne ei ole juurikaan näkynyt edes ilmapiirin kiristymisenä.

Alle puolet on riskiryhmää

Vankiterveydenhuollossa työskentelevän lääkärin mukaan reilusti alle puolet Suomen vankiloiden vangeista kuuluu koronaviruksen riskiryhmään.

– Iän puolesta kovinkaan moni ei kuulu riskiryhmään, mutta osa kuuluu kroonisten kansansairauksien vuoksi.

Monella vangilla on C-hepatiittitartunta suonensisäisten huumeidenkäytön takia. C-hepatiitti itsessään ei kuitenkaan tee vangista koronaviruksen riskiryhmään kuuluvaa.

– C-hepatiittivasta-aineet ovat positiiviset monilla vangeilla. C-hepatiittia sairastavat eivät välttämättä kuulu riskiryhmään, ellei siihen liity maksan vajaatoimintaa, Hemminki-Salin kertoo.

Päihdehuoltajilla kiirettä

Huumeiden saatavuus vankiloissa on heikentynyt korona-aikaan ja se on vaikuttanut myös vankiyhteisöön.

– Päihdehuoltajilla on ollut enemmän kiirettä, koska päihteiden saatavuus on hankalaa ja avulle on kysyntää, mikä on tietenkin hyvä asia, Jokinen sanoo.

– Vieroitusoireisia on saattanut olla jonkin verran enemmän, mutta ei merkittävästi. Tämä oli tiedossa etukäteen ja siihen on pyritty varautumaan. Onneksi se ei ole mitenkään suurena ongelmana näyttäytynyt, Hemminki-Salin kertoo.

Lue myös: Kiljupöntöt käyvät jo vankiloissa, kun korona rajoittaa huumeiden saatavuutta: "Kun aineiden määrä vähenee, niin pinna kiristyy"

Virtsatestit lopetettiin kuukaudeksi vankiloissa koronan takia – useat vangit kärähtivät päihteistä: "Vankeja on siirretty suljettuihin laitoksiin"

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon