Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Tikku poskeen ja DNA-näyte postiin: Luopuvatko juuristaan kiinnostuneet suomalaiset tiedoistaan liian kevyin perustein? Tulevaisuudessa näytteitä saatetaan käyttää hyväksi tavoilla, joita ei ole vielä edes keksitty

MTV – logo MTV 10.8.2019 Eetu Ruonakoski
Kuvituskuva DNA:sta © Getty Kuvituskuva DNA:sta

DNA-näytteeseen perustuvaa sukututkimusta tehdessä kannattaa pitää mielessä, että ulkomaalaiselle yritykselle luovutettavat henkilö- ja DNA-tiedot saattavat päätyä kolmansille osapuolille. Apulaistietosuojavaltuutetun mukaan se on riski, sillä DNA-tunniste on pysyvä ja sille saatetaan tulevaisuudessa keksiä uusia käyttötarkoituksia.

Moni suomalainen on pyrkinyt selvittämään sukujuuriaan verkosta tilattavien dna-testien turvin.

Ja miksipä ei olisi. Menneiden kaivelusta on tehty ihastuttavan helppoa: pyyhkäisy vanupuikolla suun sisäpinnalta, näyte postiin ja pian edessä on lista parhaillaan sadoista ihmisistä, jotka saattavat olla sinulle sukua.

DNA-testeihin perustuvat sukututkimuspalvelut eivät kuitenkaan ole herättäneet pelkästään ihastusta.

Tietosuojapulmia

Mediassa on jo pitkään puitu palveluiden käyttöehtoihin ja tietosuojaan liittyviä pulmia.

Huolena on ollut muun muassa se, että yksilöivät henkiö- ja dna-tiedot saattavat päätyä sukututkimuspalvelun hallusta esimerkiksi viranomaisten käyttöön tai muille kolmansille tahoille.

Suomalaisten tietosuojan kannalta kinkkisiä tilanteita voi aiheuttaa etenkin se, että suosituimmat palvelut siirtävät ja käsittelevät tietoja ulkomailla, EU:n tietosuoja-asetuksen ulottumattomissa.

Toisaalta palveluita tarjoavat yritykset kaikkien muiden tavoin alttiita tietomurroille

Lue myös: Jukka, 33, teki DNA-testin ja hämärän peitossa ollut sukuhistoria alkoi paljastua – "Tutustunko isääni, jota en ole koskaan tavannut?"

Järkeä vai ei?

Kuinka järkevää kaikkein henkilökohtaisimman tunnistetiedon luovuttaminen ulkomaalaisen yrityksen haltuun sitten on?

Apulaistietosuojavaltuutettu Jari Råman kehottaa, että jokainen asiaa harkitseva vähintäänkin tutustuu valitsemansa palvelun käyttö- ja tietosuojaehtoihin. 

Ehdoista kannattaa tarkistaa ainakin se, miten asiakkaan henkilö- ja dna-tietoja voidaan palvelua tarjoavan yrityksen puolesta hyödyntää.

– Tulee ottaa huomioon, että henkilötietoja siirretään ja käsitellään ulkomailla, monissa tapauksissa esimerkiksi Yhdysvalloissa. Muualla tietojen käyttömahdollisuudet voivat olla erilaisia kuin Euroopassa.

"Riski, joka on otettava huomioon"

Jos yritys luovuttaa tietoja ulkopuolisille tahoille, tiedot saattavat ajan saatossa päätyä muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa.

– Tietoja saatetaan pyytää palveluntarjoajalta esimerkiksi erilaisiin vakuutustarpeisiin. Tietoja saattavat vaatia myös poliisi tai muut viranomaiset.

– Se on riski, joka on otettava huomioon.

DNA-tutkimuksia tarjoavat yritykset lupaavat yleensä poistaa tietoja pyynnöstä. Tietojen hävittäminen voi kuitenkin osoittautua haasteelliseksi, jos ne on ehditty luovuttaa eteenpäin.

DNA-tunnisteelle voidaan tulevaisuudessa keksiä uutta käyttöä

Tietojen livahtamisesta esimerkiksi yhdysvaltalaisviranomaiselle ei tietenkään automaattisesti koidu sukututkimusta tekevälle suomalaiselle ylimääräistä harmia.

Mahdollisuus kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, sillä toisin kuin muut yksilöivät tiedot – esimerkiksi nimi ja osoite – DNA-tunniste ei koskaan vanhene tai muutu.

– DNA-tiedot ovat pysyviä henkilötietoja. Ne ovat sormenjäljen rinnalla keskeisimpiä yksilöiviä tietoja. Kun näitä tietoja luovuttaa palveluihin, ne sitten myös ovat siellä.

Asialla on merkitystä, sillä tulevaisuudessa näitä tietoja saatetaan hyödyntää tavoilla, joita ei vielä nähty.

– Näiden tietojen käyttömahdollisuudet saattavat tulevaisuudessa laajeta huomattavastikin. Voi olla, että keksitään hurjan monta uutta tapaa hyödyntää näitä tietoja. Myös se riski on otettava huomioon.

Råman ei kuitenkaan halua maalailla kauhukuvia dystooppisesta tulevaisuudesta. Hänen mukaansa sukututkimuspalveluita käyttävien pulmat ovat tyypillisesti huomattavasti maanläheisempiä.

– Siellä voi olla sukulaisista hyvinkin mullistavia tietoja. Sellaisia, joita ei välttämättä halunnut itse edes tietää.

Lue lisää MSN.fissä:

Työntekijä höyläili firman bensakorttia 70 000 eurolla ja myi dieselit eteenpäin

Jonne joutui hieraisemaan silmiään työmatkalla: Valkoinen kenguru loikki pitkin autotietä Ahvenanmaalla

Ikea kuuli kohumainoksesta etukäteen – nyt jyrähtää Finlaysonin toimitusjohtaja

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon