Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Tornion räjähdyksen tutkinnassa otettu tänään kiinni neljä ihmistä – myös tapahtumapaikalla nähty auto löydetty

MTV – logo MTV 14.8.2020 MTV UUTISET – STT
© Toimittanut MTV

Poliisi on ottanut tänään kiinni neljä ihmistä Tornion räjähdyksen tutkinnassa.

Heidät otettiin kiinni Länsi-Lapin alueella ja heidän osuuttaan aiemmin tässä kuussa tapahtuneeseen räjähdykseen selvitetään. Keskusrikospoliisi kertoo myös, että räjähdyksen aikaan tapahtumapaikalla Aarnintiellä nähty punainen auto on löytynyt.

Toista video

Räjähdyksessä 4. elokuuta vaurioitui Rajavartiolaitoksen käyttöön vuokrattu pakettiauto. Tapahtumia tutkitaan yhä räjähderikoksena ja tuhotyönä.

– KRP:n ja Lapin poliisilaitoksen esitutkinta jatkuu aktiivisena muun muassa kuulemisilla ja teknisellä tutkinnalla. Myös teon motiivia selvitetään edelleen, sanoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja Teemu Mäntyniemi.

Pienehkö räjähde

Räjähdys tapahtui Aarnintiellä noin kello 00.50. Rajavartiolaitoksen työntekijöitä on majoittunut Aarnintiellä. Poliisin tietojen mukaan vuokra-autoa oli käytetty räjähdystä edeltäneenä iltana.

Poliisilla ei vielä viime viikolla ollut tarkkaa tietoa siitä, millainen räjähde auton alle oli laitettu.

– Jonkinmoinen räjähde siellä on ollut. Pienehkö, koska vauriot ovat olleet vähäisiä.

Silminnäkijähavaintoja kaivataan yhä

Poliisi pyytää edelleen silminnäkijähavaintoja tapahtumayöltä ja sen jälkeiseltä ajalta. Ne voi ilmoittaa Lapin poliisin sähköpostiin rta.lappi(a)poliisi.fi tai numeroon 0295 466 259.

– Pienen punaisen auton liikkeistä Tornion ja Kemin välillä tapahtuman jälkeen kaivataan tietoa. Olemme myös kiinnostuneita tapahtumayönä Aarnintien ympäristössä nähdyistä henkilöistä ja heidän liikkeistään, Mäntyniemi sanoo.

Lue myös: Poliisi saanut vihjeitä Tornion mystisestä räjähdyksestä – ”Ei ole ihan helposti selviämässä tämä juttu”

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon