Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Väki rynni Suomen ja Ruotsin rajalle Torniossa, kun perustuslaillinen oikeus poistua maasta nousi otsikoihin – kuvat puhuvat puolestaan

MTV – logo MTV 10.5.2020 Carlos Sunila
Toista video

Rajaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä on kasvanut runsaasti kuluneella viikolla. Tällä viikolla keskustelua herätti Suomen hallituksen, viranomaisten ja rajavartiolaitoksen kertomatta jättämä perustuslain yhdeksäs pykälä, jonka mukaan suomalaisilla on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan. 

Suomen hallitus ja viranomaiset ovat korostaneet suomalaisten oikeutta palata maahan, mutta jättäneet kertomatta oikeutta poistua maasta. Asiasta kertoi ensimmäisenä HS. Perustuslain yhdeksännen pykälän mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan ja jokaisella suomalaisella on myös oikeus lähteä maasta.

Kaikki sai alkunsa, kun Suomen sisärajoille, eli länsi- ja pohjoisrajalle, päätettiin palauttaa rajavalvonta maaliskuussa 19.3. alkaen koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Hallituksen tiedotteessa kerrottiin 17.3., ettei ihmisten pidä matkustaa lainkaan ulkomaille sulun aikana. "Suomen kansalaiset ja vakituisesti Suomessa asuvat ihmiset saavat aina palata Suomeen. Suomessa olevat ulkomaiset matkailijat voivat poistua maasta. Tavara- ja rahtiliikenne jatkuu kaikilla rajoilla. Välttämätön työmatkaliikenne on edelleen mahdollista ja jatkuu EU:n sisärajoilla", tiedotteessa kerrottiin.

Hallitus linjasi tarkemmin tiedotteessa, ettei länsi- ja pohjoisrajalla ”tavara- ja paluuliikenteelle. Lisäksi välttämätön työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne voidaan sallia. Muualta rajanylittäminen ei ole sallittua".

Missään vaiheessa hallitus ei tuonut ilmi suomalaisten perustuslaillisesta oikeudesta poistua maasta. Ensimmäisen kerran hallituksen toimesta asiasta kerrottiin sen jälkeen, kun aihe nousi julkiseen keskusteluun. Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi Ylen haastattelussa 5. toukokuuta, että "juridisesti on niin, että Suomen kansalainen saa aina lähteä maasta ja saa aina tulla maahan takaisin".

Rajaliikenne vilkastunut

Monet suomalaiset luulivat, että rajan saa ylittää vain välttämättömissä tilanteissa, kuten työssä käymisessä. Julkisuuteen nousseen tiedon jälkeen Suomen ja Ruotsin rajan ylittävä liikenne on vilkastunut runsaasti. Jari Rantala kertoi eilen lauantaina Ilta-Sanomille, että liikenne Tornion ja Haaparannan rajanylityspaikoilla on kasvanut runsaasti, jopa tuplaantunut. 

– Perjantaina liikenne lisääntyi (torstaista) noin sata prosenttia. Eilisen vuorokauden aikana oli sellaiset 3 100 ylitystä vuorokaudessa, Rantala sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Moni vetoaa nyt perustuslaillisiin oikeuksiin, vaikka sillä perusteellahan rajan on aiemminkin saanut ylittää. Ihmiset eivät välttämättä ole olleet siitä tietoisia, mutta ovat siitä kuulleet, kun asia on nyt ollut mediassa esillä, Rantala toteaa lehden haastattelussa.

MTV Uutiset pyysi sunnuntaina Länsi-Suomen Merivartiostosta, jonka alaisuudessa Tornion rajanylityspaikka on, viimeisimpiä tietoja rajan ylittäjien määrästä tuloksetta.

Torstaina 7.5. liikennemäärien kasvu näkyi heti torstaina julkisen keskustelun myötä. Torniolaisen Mika Elfin mukaan autoja oli välillä letkaksi asti. © Toimittanut MTV Torstaina 7.5. liikennemäärien kasvu näkyi heti torstaina julkisen keskustelun myötä. Torniolaisen Mika Elfin mukaan autoja oli välillä letkaksi asti.

Torniossa asuva Mika Elf on seurannut rajaliikenteen kehitystä kotinsa parvekkeelta kevään aikana. Hän kertoo, että rajaliikenne on lisääntynyt merkittävästi julkisen keskustelun myötä.

– Ennen tätä tietoa rajalla oli rauhallista, mutta tiedon jälkeen on ollut vilkasta. Molemmin puolin rajaa asuu paljon perheitä, ihmiset ovat käyneet vanhempien luona ja eroperheiden lapset toisen vanhemman luona. Olen kuullut ja tiedän, että nuuskaostoksille on lähdetty ja muille ostoksille, Haaparannallahan on myös Ikea ja ruokakauppoja, Elf kertoo MTV Uutisille.

Eilen rajatarkastukseen jonotettiin rajan molemmilta puolin. © Mika J Elf Eilen rajatarkastukseen jonotettiin rajan molemmilta puolin.

Torniolaisten mielipiteet jakautuneet kahtia

Rajan ylittäminen jakaa ihmisten mielipiteitä rajusti, Elf kertoo. 

– Tämä tilanne jakaa paikalliset ihmiset täysin kahtia. Osa paheksuu tosi paljon, mutta osa ei pidä niin pahana, jos käy nopeasti kaupassa Ruotsin puolella.

Elfin ottamat kuvat paljastavat selkeän aikajanan suomalaisten innostuksesta ylittää raja. Vielä tiistaina rajalla oli rauhallista, rahtia ja yksittäisiä autoja, Elf kertoo.

Keskiviikkona uutisoitiin, että suomalaisilla on aina perustuslakiin perustuva oikeus lähteä maasta ja palata takaisin maahan koska tahansa. Tämän jälkeen rajaliikenne lisääntyi merkittävästi. Jo torstaina autoja oli jo kunnon letkaksi asti, Elf kertoo.

Julkisuuteen noussutta tietoa on myös hyödynnetty paikallisten yritysten markkinoinnissa. Ruotsin Haaparannalla toimiva rengasalan yrittäjä Jarmo Maunu kertoi eilen MTV Uutisille, että suomalaiset asiakkaat ovat löytäneet liikkeen palvelut uudelleen rajanylityksestä julkisuuteen tulleen tiedon jälkeen. Vanhat asiakkaat ovat saapuneet ostoksille Suomen puolelta.

Maunu julkaisi erikoisen lehti-ilmoituksen perjantaina, jossa hän muistutti suomalaisia heidän perustuslaillisesta oikeudesta poistua maasta ja kehotti saapumaan rengaskaupoille Ruotsiin.

Lue myös: Ruotsin puolella olevalta yrittäjältä erikoinen lehti-ilmoitus suomalaisille: Tulkaa tänne ja vedotkaa perustuslakiin!

Näin rajavartiolaitos kommentoi

Rajavartiolaitos kertoi eilen tiedotteessaan, että se haluaa oikoa väärinymmärryksiä ja virheellistä tietoa liittyen keskusteluun suomalaisten perustuslaillisesta oikeudesta. Rajavartiolaitoksen mukaan sisärajavalvonnan palauttamista koskevalla päätöksellä ei ole puututtu perustuslaissa turvattuun liikkumisvapauteen, jonka mukaan Suomen kansalaista ei saa koskaan estää saapumasta maahan.

– Jokaisella on myös oikeus lähteä maasta, ellei tätä oikeutta ole lakiperusteisesti rajoitettu. Näin ollen valtioneuvoston antamat päätökset ovat osittain suositusluontoisia matkustusrajoitusten osalta ja niiden tarkoituksena on ollut vähentää rajan yli liikkumista pandemian leviämisen hidastamiseksi. Näiltä osin rajatarkastajat ovat ohjein ja neuvoin tukeneet hallituksen tavoitteiden toteutumista, Rajavartiolaitos kertoo tiedotteessaan.

– Rajavartiolaitos kunnioittaa ja noudattaa kaikkia perusoikeuksia toiminnassaan aina, myös poikkeuksellisissa olosuhteissa, tiedotteessa todetaan.

Autoilijat täyttämässä papereita saapuessaan Suomeen. Rajavartiolaitos velvoittaa jokaista Suomeen saapuvaa täyttämään lomakkeen, jossa sitoudutaan 14 vuorokauden karanteeniin. © Toimittanut MTV Autoilijat täyttämässä papereita saapuessaan Suomeen. Rajavartiolaitos velvoittaa jokaista Suomeen saapuvaa täyttämään lomakkeen, jossa sitoudutaan 14 vuorokauden karanteeniin.

Perustuslakia rikottu?

Rajalla tilanne on aiheuttanut hämmennystä kevään mittaa. Lehtitietojen mukaan Suomen kansalaisia on jopa käännytetty länsirajalla. Rajavartioylitarkastaja Reijo Lahtinen sisäministeriön rajavartio-osastolta kertoi Sveriges Radio Finskan haastattelussa perjantaina, että lakia on mahdollisesti rikottu, jos Suomen kansalaiselta on Rajavartiolaitoksen toimesta estetty rajanylitys Suomen länsirajalla. Radion tietojen mukaan Suomen kansalaisia olisi käännytetty länsirajalla.

– Kyllä Suomen kansalaisen on saatava saapua, että kyllä siinä sellainen vakava epäily jo on, Lahtinen toteaa radion haastattelussa.

– Ne täytyy tapauskohtaisesti tutkia meillä, jos näin on tehty. Onko mahdollisesti väärinymmärryksestä kysymys ja ei ole voinut osoittaa heti, että on Suomen kansalainen. Jos sen on tehnyt niin silloin häntä ei ole voinut käännyttää, Lahtinen sanoo.

Kuvassa Tornioon pystytetty aita, joka estää vapaata liikkumista Suomen ja Ruotsin välillä. © Toimittanut MTV Kuvassa Tornioon pystytetty aita, joka estää vapaata liikkumista Suomen ja Ruotsin välillä.

n

Lahtisen mukaan mahdolliset tapaukset tutkitaan Rajavartiolaitoksen esikunnassa.

– Jos näyttää siltä, että meidän virkamiehet ovat syyllistyneet vakavaan rikokseen, asia käsitellään Rajavartiolaitoksen esikunnassa Helsingissä. Lahtinen kertoo haastattelussa.

Tämänhetkisen Valtioneuvoston päätöksen mukaan palautettua sisärajavalvontaa jatketaan ainakin 14. kesäkuuta asti.

Lue myös: Ihmisvirta sammui yhdessä yössä – MTV selvitti, miten Suomen rajoja nyt valvotaan: Käytössä helikoptereita, miehittämättömiä ilma-aluksia, kameroita ja koiria

Lue myös: Lapin ”ketsuppipulloilmiö” purkautuu parhaillaan – ihmiset rynnivät pohjoiseen kuin viimeistä päivää, nyt uusi ilmiö kukoistaa nelostien varressa

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon