Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

7 syytä vähentää sokerin saantia

Kunto Plus – logo Kunto Plus 30.4.2020 I. Mortensen

Sokeristen herkkujen jättäminen kauppaan vaatii tahdonvoimaa, mutta kun makeanhimon kerran selättää ja muuttaa ruokailutottumuksiaan pysyvästi, se palkitsee monin tavoin.

Onko päivittäinen sokerinsaantisi riistäytynyt käsistä? Silloin kannattaa joko lopettaa sokerin käyttö kerralla kokonaan tai ainakin pyrkiä vähentämään käyttöä vähitellen. 

Aluksi sokerin käytön vähentäminen saattaa tuntua vaikealta, sillä kulutetun sokerin määrästä riippuen odotettavissa on enemmän tai vähemmän esimerkiksi päänsärkyä ja lisääntynyttä kärsimättömyyttä. Mutta yritä sinnitellä. Muutaman päivän tai noin viikon kuluttua sokerittomuus muuttuu helpommaksi. Lue alta lisää niistä hyödyistä, joita saat sokerin käyttöä vähentämällä.

Kilot karisevat (ehkä)

Sokerin käytön merkittävä vähentäminen tai lopettaminen johtaa usein laihtumiseen. Runsaasti sokeria sisältävissä herkuissa, kuten karkissa, jäätelössä ja leivoksissa, on yleensä myös runsaasti energiaa verrattuna esimerkiksi kasviksiin tai siipikarjaan. Sokerista kertyvät kalorit ovat yleensä myös sellaisia, joita kertyy normaalin ruokavalion lisäksi. Kukaan tuskin jättää illallista syömättä siksi, että joi päivällä yhden limsan, joten siksi päivittäinen kalorimäärä kasvaa. 

Lisää energiaa

Kun vähennät sokerin syöntiä tai lopetat sen kokonaan, saatat huomata, että olosi muuttuu vähitellen energisemmäksi etkä ole enää niin väsynyt. Tämä johtuu siitä, että verensokerisi pysyy vakaampana ilman sokeria. Runsas sokerin käyttö saa verensokerin nousemaan nopeasti, jonka jälkeen se myös putoaa nopeasti alas, mikä aiheuttaa väsymystä. Tiedät varmasti väsymyksen, joka valtaa kehon, kun on syönyt vaikkapa pussillisen karkkia tai puolikkaan suklaalevyn.  

Kasvanut kylläisyyden tunne

Saattaa kuulostaa oudolta, mutta mitä vähemmän syöt leivoksia, karkkia ja muuta makeaa, sitä kylläisemmältä olo tuntuu. Kun vähennät sokerin syöntiä, huomaat, että ruoka antaa kylläisemmän olon, joka myös kestää aiempaa pidempään. Tämä johtuu sokerin myötä ylös-alas sahaavasta verensokerista. Esimerkiksi makean leivonnaisen syömisen jälkeen olo tuntuu täydeltä, koska verensokeri nousee nopeasti. Mutta hetken kuluttua verensokeri alkaa syöksyä alas, jolloin nälkä yllättää taas.

Parempaa ravitsemusta

Ihmisen pitää syödä jotakin, joten kun vähennät sokerin osuutta ruokavaliossa, tulet syöneeksi enemmän "oikeaa" ruokaa, joka sisältää tärkeitä ravintoaineita, kuten kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. Elimistö tarvitsee niitä – ei sokeria! 

Makeanhimo hellittää

Mitä pidempään olet pystynyt vastustamaan kiusausta syödä sokerisia herkkuja, sitä helpompaa niiden vastustaminen on myös jatkossa. Makeanhimo nimittäin vähenee sitä mukaa, kun sokerinsaanti vähenee. 

Sokeririippuvaisuus ei ole samanlaista riippuvaisuutta, kuten riippuvuus esimerkiksi tupakasta, alkoholista tai huumeista. Sokeririippuvuudelle ei ole olemassa samanlaista tieteellistä perustaa. Makeaa syödessä aivot erittävät enemmän hyvää oloa elimistössä aikaansaavia aineita, mikä johtaa palkitsemisen kierteeseen. Mutta mitä pidempään vastustat sokerihumalaa, sitä todennäköisempää on, että aivot unohtavat kytköksen sokerin ja hyvänolontunteen välillä, ja samalla tahdonvoimasi vahvistuu.

Suun terveys kohenee

Hampaat ovat ensimmäisiä kohtia elimistössä, jotka pääsevät hyötymään vähentyneestä sokerin kulutuksesta. Kulutitpa sokeria yleensä karkin, kuivattujen hedelmien tai limsan muodossa, hampaat kärsivät sokerista. Suun bakteerit nimittäin tarvitsevat sokeria elääkseen. Sokeri muuttaa ne hapoksi, joka puolestaan liuottaa hampaiden pinnassa olevaa kiillettä ja aiheuttaa hampaiden reikiintymistä. Mitä useammin ja mitä pidempään kerrallaan sinulla on makeaa suussa, sitä suurempi on reikiintymisriski.  

Vakaampi mieliala

Kun jätät makeat herkut kauppaan, huomaat pian, että mielialasi kohenee ja tunteesi eivät ole enää samanlaista vuoristorataa kuin aiemmin. Monet meistä suuntaavat herkkukaapille, kun on tylsää, stressiä tai muuten vain paha olo. Sokeri antaa välittömän hyvänolontunteen, joka ei kuitenkaan kestä pitkään.  

Kun sokerin vaikutus elimistössä alkaa laantua, olo tuntuu levottomalta ja vetämättömältä, mikä voi vaikuttaa myös mielialaan. Sokerin käytön vähentämisen alkaessa ensimmäiset päivät voivat tuntua vaikeilta juuri siksi, että nyt et voi lääkitä pahaa oloa makealla. Muutaman päivän kuluttua olo kuitenkin paranee, ja pääset hyötymään sokeristopin hyvistä puolista.

Lue lisää: Onko kaikki sokeri epäterveellistä?

Mainoksista
Mainoksista

More from

image beaconimage beaconimage beacon