Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Liiga-seura hankki runsaasti johtajuutta ja esimerkkiä

Arvokisat – logo Arvokisat 31.7.2020 Toimitus
© Tiedotekuva

Jukurit kertoo verkkosivuillaan solmineensa yksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Joachim Rohdinin, 28, kanssa.

Rohdin on pelannut Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla SHL:ssa 11 kaudella yhteensä yli 500 runkosarja- ja playoffs-ottelua. Viimeksi Rohdin edusti kasvattajaseuraansa Brynäs IF:aa, jonka riveissä hän on myös voittanut Ruotsin mestaruuden keväällä 2012. Brynäsin lisäksi Rohdin on edustanut SHL:ssa Timråta, Linköpingiä, Färjestadia ja Karlskronaa.

Oikea käsi alhaalla pelaava Rohdin tuo Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtarin mukaan nuoreen joukkueeseen runsaasti johtajuutta ja esimerkkiä.

– Pelkkä työteliäisyys ei kuitenkaan riitä, vaan odotamme myös tehoja. Keväällä tavatessamme totesimme yhdessä, että Jukurit tarvitsee työmiehen lisäksi myös maaleja. Kymmenen osuman maalipyssy on siis kaivettava naftaliinista, Holtari toteaa Jukureiden verkkosivuilla.

Vahvalla joukkuepelaajalla on kapasiteettia saavuttaa tavoitteet oikein roolitettuna.

– Jalka liikkuu ruuhkassakin ja pelaaja pysyy vahvasti kiinni kiekossa. Laukaus sivuttaisliikkeestä on terävä, Holtari luonnehtii.

Lähde: Jukureiden verkkosivut

Lue myös: KooKoo testaa Mestis-lupausta

Mainoksista
Mainoksista

Lue lisää lähteestä Arkovisat

image beaconimage beaconimage beacon