Ollille kävi ohraisesti: ”Huomasin matkalla kauppaan mitä minulla oli jalassa” © Como Ollille kävi ohraisesti: ”Huomasin matkalla kauppaan mitä minulla oli jalassa”

Voi Olli, Olli!

Olli hauskuuttaa yleisöä Mutsit vs. Faijat -ryhmässä Facebookissa omalla tarinallaan.

Olli kertoo tehneensä viimeiset puolitoista vuotta töitä maaseutuasunnolla luonnon lähellä. Kauppaan on matkaa 26 kilometriä.

-Kivaa on. Takkaa polttelen jo tähän aikaan syksystä ahkerasti. Aamulla herään tietokoneelle ja istun koko päivän kalsareissa, Olli kertoo.

Kalsarit ovatkin tämän jutun clou.

Olli sattui ostamaan viilentynestä ilmoista johtuen uudet, pitkät kalsarit, jotka ovat mukavat päällä.

-Yleensä kesäisin istuskelen collegehousuissa, ja niillä saatan lähteä käymään kaupassakin. No, loput arvaatte. Nyt talvea odotellessa istun tuvassa vain pitkät kalsarit päällä. Niinpä huomasin yksi päivä istuvani autossa matkalla kauppaan pitkät kalsarit päällä, Olli hekottelee.

-Onneksi. Onneksi huomasin. Miettikää miten noloa olisi ollut, kun olisin käppäillyt ässämarkettiin tummansinisissä pitkissä kalsareissa.

Microsoft ja sen kumppanit saattavat saada palkkion, jos ostat jotakin käyttämällä tässä artikkelissa olevia suositeltuja linkkejä.
AIHEITA SINULLE
Palaute

Oliko juttu kiinnostava?

Tykkää meistä Facebookissa nähdäksesi samanlaisia juttuja


Lähetä MSN-palautetta

Arvostamme palautettasi!

Anna sivustolle yleisarvosana: