Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Viron MM-rallissa on luvassa todella raju toinen ajopäivä

Sport Content – logo Sport Content 28.7.2020 Sport Content
© Toimittanut Sport Content Rallin MM-sarja palaa koronaviruspandemian aiheuttamalta pitkältä tauolta tositoimiin syyskuun alussa Virossa. Virossa ajettavan kautta aikojen ensimmäisen MM-rallin järjestäjät ovat vahvistaneet kisan reitin ja aikataulun.

Tarton ja Otepään ympäristössä ajettavassa kisassa tykitetään yhteensä 17 erikoiskoetta. Niillä on mittaa tasan tarkkaan 232,64 kilometriä.

Ralli käynnistyy perjantaina 4. syyskuuta Tartossa vedettävällä 1,28 kilometrin mittaisella yleisö-ek:lla.

Lauantain kattaus sorapintaisilla teillä on sitten sitäkin hurjempi: 10 erikoiskoetta ja lähes 150 ek-kilometriä.

Kisan päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan kuusi erikoiskoetta. Kyseessä ovat kahteen kertaan ajettavat Arulan, Kaagveren ja Kambjan ek:t. Rallin päättävällä Kambjan Power Stage-erikoiskokeella on mittaa 20 kilometriä.

MM-sarjassa ehdittiin ajaa Monte Carlon, Ruotsin ja Meksikon osakilpailut, kunnes koronaviruspandemia katkaisi kauden.

Mainoksista
Mainoksista

LISÄÄ LÄHTEESTÄ

image beaconimage beaconimage beacon