Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Bolivian Morales vakuutti palaavansa pian kotimaahansa sosialistiehdokkaan vaalivoiton myötä

STT – logoSTT 19.10.2020 STT
Paikallisen televisioyhtiön ovensuukyselyn mukaan Arce (keskellä) on saamassa reilut 52 prosenttia äänistä vaalin ensimmäisellä kierroksella. Näin toista kierrosta ei lainkaan tarvittaisi. © AFP / Lehtikuva Paikallisen televisioyhtiön ovensuukyselyn mukaan Arce (keskellä) on saamassa reilut 52 prosenttia äänistä vaalin ensimmäisellä kierroksella. Näin toista kierrosta ei lainkaan tarvittaisi.

AFP

Argentiinassa maanpaossa oleva Bolivian ex-presidentti Evo Morales ilmoitti maanantaina olevansa varma siitä, että palaa pian takaisin kotimaahansa.

- Se on vain ajan kysymys, Morales sanoi Buenos Airesissa pitämässään lehdistötilaisuudessa.

Vasemmistolaisen Moralesin paluuhaluja ryyditti tieto siitä, että Bolivian presidentinvaalien voitto näytti maanantaina olevan menossa sosialistien ehdokkaalle Luis Arcelle. Arce oli ovensuukyselyjen mukaan saamassa reilut 52 prosenttia äänistä vaalin ensimmäisellä kierroksella. Siten toista kierrosta ei tarvittaisi.

Morales syrjäytettiin vallasta marraskuussa, jonka jälkeen maata on johtanut väliaikainen hallitus. Väliaikainen presidentti Jeanine Anez ei ollut ehdolla.

Vaaleja lykättiin kahdesti koronaviruspandemian vuoksi.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon