Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Donald Trump armahtaa viime töikseen vanhan luottomiehensä Steve Bannonin – Jopa 100 ihmisen listalla myös rap-artisteja

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 20.1.2021 Aleksi Ylä-Anttila
Vanha tukija. Steve Bannon oli merkittävä poliittinen strategi ja taustavaikuttaja Donald Trumpin vaalikampanjan aikana sekä hänen presidenttikautensa alkuvaiheessa. © Toimittanut Uusi Suomi Vanha tukija. Steve Bannon oli merkittävä poliittinen strategi ja taustavaikuttaja Donald Trumpin vaalikampanjan aikana sekä hänen presidenttikautensa alkuvaiheessa.

Uutistoimistojen mukaan väistyvä presidentti Donald Trump aikoo armahtaa viimeisinä virkatunteinaan noin sata ihmistä.

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump jatkaa aktiivista toimintaansa virkakautensa viimeisille tunneille saakka.

Trump on CNN:n ja Reutersin tietojen mukaan päättänyt armahtaa kautensa lopuksi noin sata ihmistä, heidän joukossaan hänen entinen neuvonantajansa Steve Bannon.

Muihin Trumpin armahtamiin henkilöihin lukeutuvat muun muassa liittovaltion aserikoksista syytteeseen asetut rap-artistit Lil Wayne ja Kodak Black sekä korruptiosta tuomittu Detroitin entinen pormestari Kwame Kilpatrick.

Vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana Trumpin läheisenä neuvonantajana toiminut Bannon työskenteli Trumpin kauden alussa Valkoisen talon strategiapäällikkönä. Trump erotti Bannonin elokuussa 2017.

Bannon asetettiin viime vuonna syytteeseen rahanpesusta ja petoksesta. Syytteet liittyvät varainkeruukampanjaan, jonka tuotot oli virallisesti tarkoitus ohjata Trumpin kannattajilleen lupaaman muurin pystyttämiseen Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle rajalle.

Mediatietojen mukaan Trump ei ole aikeissa armahtaa itseään tai perheenjäseniään. Trump jättää Valkoisen talon keskiviikkona presidentinvaalit voittaneen Joe Bidenin vannoessa virkavalansa.

LUE SEURAAVAKSI:

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon