Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Ministeri Timo Harakalta piikki: Perussuomalaisten ilmastotoimi ”nostaa polttoaineen hintaa” – ”Äänestivät puolesta 31.5.2017”

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 5.3.2021 Jenni Tamminen
Timo Harakka. © Toimittanut Uusi Suomi Timo Harakka.

Liikenneministeri Harakka piikittelee perussuomalaisia biopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta.

Liikenneministeri Timo Harakka (sd) käänsi pallon takaisin, kun perussuomalaiset kysyi häneltä eduskunnan kyselytunnilla ilmastotoimista ja polttoaineiden hinnankorotuksista.

Harakka nosti esiin sen, että perussuomalaiset oli viime kaudella hyväksymässä ilmastostrategian, johon sisältyy biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nosto ja liikennepäästöjen puolittaminen. Juha Sipilän (kesk) hallituksen aikana myös muun muassa kiellettiin kivihiilen energiakäyttö vuonna 2029.

Harakka tarttui erityisesti biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nostoon. Sipilän hallituksen aikana biopolttoaineiden osuus nostettiin 30 prosenttiin. Marinin hallituksen on tarkoitus nostaa se edelleen 34 prosenttiin.

”Perussuomalaisethan olivat päättämässä, että viime kauden hallitus kasvatti bio-osuuden 30 prosenttiin. Tämä teidän ilmastotoimenne nostaa polttoaineen hintaa vuonna 2030 niin, että ainakin 200 miljoonaa euroa se vaikuttaa. Ja palautatteko myöskin sen 100 miljoonaa euroa, jonka korotitte polttoaineveroa viime hallituksessa?” Harakka sanoi perussuomalaisille eduskunnassa.

200 miljoonan euron kustannusarvion on aiemmin tuonut esiin Sipilän hallituksen energiaministeri Kimmo Tiilikainen (kesk).

”Tähän liittyen eduskunnassa äänestettiin 31. toukokuuta 2017 liikennepäästöjen puolittamisesta. Ilmastotoimien puolesta äänestivät edustajat Eerola, Elomaa, Immonen, Kankaanniemi, Lehto, Mäkelä, Niikko, Savio ja Tavio. Onko tämä suvivirsi päässyt teiltä unohtumaan?” Harakka sanoi eduskunnassa.

31.5.2017 eduskunta äänesti valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030. Tuohon strategiaan sisältyy muun muassa biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nosto. Perussuomalaiset äänestivät puolesta.

Perussuomalaiset: Kompensoidaan

Keskustelu biopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta käynnistyi yli viikko sitten, kun pääministeri Sanna Marin (sd) otti perussuomalaisten kannan esiin.

LUE LISÄÄ:

Sekä Marin että Harakka ovat tyytyväisesti kommentoineet, että perussuomalaistenkin mielestä polttoaineiden hinta saa nousta, jos se tapahtuu jakeluvelvoitteen kautta.

Tämän perussuomalaiset kiistää.

”Jos ilmastotoimet nostavat polttoaineiden hintoja, pitää se kompensoida reilulla veronalennuksella siten, ettei kokonaishinta nouse”, sanoi perussuomalaisten Jukka Mäkynen Harakalle eduskunnassa.

Harakka otti kantaa myös arvioihin siitä, kuinka paljon polttoaineiden hinta nousee jakeluvelvoitteen seurauksena. Arviot ovat olleet jopa hurjia.

LUE LISÄÄ:

”Bio-osuuden nostaminen nostaa bensiinin ja dieselin hintaa, samoin sitten, jos ja kun sähköpolttoaineet ensimmäisenä tulevaisuuden polttoaineena tulevat mukaan jakeluvelvoitteen piiriin, kuten hallitus fossiilittoman liikenteen tiekartassa tavoittelee. Mutta paljonko hinta nousee, se riippuu muun muassa sähköautojen yleistymisestä. Hallituksen esityksen arviota on pidetty suurena, mutta myös autojen maahantuojien järjestö melkein kaksinkertaisti oman tavoitteensa 600 000 ladattavaan autoon 2030. Se taas puolittaa polttoaineen hinnannousun tarpeen, eli näillä hallituksen toimilla nousu voi olla hyvin huomaamaton, ja siihen tietenkin pyrimme”, Harakka sanoi.

Polttoaineiden hinnannousu on herkkä asia paitsi perussuomalaisille myös hallituksen kakkospuolueelle keskustalle. Keskusta kannattaa jakeluvelvoitteen nostoa ja puolueessa ajatellaan Harakan tavoin, että sähköautojen määrän ennakoitua suurempi nousu kompensoi kustannusvaikutuksia.

Polttoaineiden hinnoista on tullut toden teolla puhuttava aihe kuitenkin vasta tällä vaalikaudella.

LUE MYÖS:

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon