Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Järkyttävä tapaus Etelä-Afrikassa: Kansanparantaja marssi poliisiasemalle ja ilmoitti "kyllästyneensä ihmislihan syömiseen" – tuomittiin elinkautiseen

MTV – logo MTV 14.12.2018 Mika Niskanen
© Lawrence Manning / Getty

Kansanparantajana tunnettu mies ilmoittautui viime vuonna poliisille Etelä-Afrikassa. Hän ilmoitti, että on "kyllästynyt ihmislihan syömiseen". Tapauksesta kertoo esimerkiksi CNN.

Toista video

Aluksi poliisi ei ollut uskoa miehen kauhistuttavaa väitettä. Tämä kuitenkin muuttui, kun Nino Mbatha vei viranomaiset taloon, josta löytyi ruumiinosia. Jo aikaisemmin Mbatha oli kantanut laukkua, jossa oli ruumiinosia.

Tapaus on kauhistuttanut CNN:n mukaan syvästi Etelä-Afrikkaa, jossa sitä on ryhdytty kutsumaan vapaasti suomennettuna "kannibaali-tapaukseksi".

Tämän viikon keskiviikkona 33-vuotias Nino Mbatha ja 32-vuotias Lungisani Magubane tuomittiin elinkautiseen murhasta. Kolmas epäilty vapautettiin. Kaikki kielsivät paikallisen median mukaan syytteet.

Kieltänyt myöhemmin kannibalismin

CNN:n näkemien tietojen mukaan Magubane lähestyi kansanparantajana tunnettua Mbathaa. Magubane halusi, että Mbatha auttaisi häntä saavuttamaan hyvää onnea. 

Mbatha oli tämän jälkeen ehdottanut, että kaksikko löytäisi naisen tai lapsen tarkoitusta varten, koska "esi-isät vaativat, että verta vuodatetaan".

Syyttäjien mukaan Mbatha murhasi uhrin Magubanen avustamana. Osa uhrin ruumista paloiteltiin ja käytettiin perinteisten lääkkeiden tekemiseen.

– Mitä tapahtui tässä tapauksessa on todella hirveää. Se on painajaismaista, totesi paikallisen oikeuden tuomari News 24 -sivuston mukaan.

Mbatha on CNN:n mukaan myöhemmin kieltänyt pian pidätyksensä jälkeen puhuneensa ihmislihan syömisestä.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon