Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Toinen maailmansota päättyi Euroopassa 75 vuotta sitten: Kun yli 60 miljoonaa ihmishenkeä vienyt painajainen oli ohi, kansa ryntäsi juhlimaan niin Helsingissä kuin Lontoossakin

MTV – logo MTV 7.5.2020 MTV UUTISET – MIRA AHLSTEDT
© Toimittanut MTV

Tasan 75 vuotta sitten 7. toukokuuta 1945 silloinen pääministeri Juho Kusti Paasikivi kertoi ilouutiset Suomessa: Saksa oli antautunut, ja toinen maailmansota oli Euroopassa päättynyt.

– Kansalaiset! Lähes kuusi vuotta Euroopassa raivonnut hirvittävä sota on loppunut. Edessä on rauhan aika, jolloin kärsineet kansat käyvät jälleen rakentamaan niitä suunnattomia vaurioita ja hävityksiä, joita mieletön sota on iskenyt, julisti Paasikivi radiossa tunteikkaasti.

Toista video

Koko Eurooppa oli raunioina toisen maailmansodan painajaisten päättyessä. Adolf Hitlerin johtama natsipuolue oli tuhonnut holokaustissa yli kuusi miljoonaa juutalaista ja vähemmistöjen edustajaa.

Yhteensä toinen maailmansota vaati yli 60 miljoonan ihmisen hengen, joista arvioiden mukaan puolet olivat siviilejä. Lukematon määrä ihmisiä vammautui, jäi orvoksi tai menetti lähimmäisensä.   

– Maailman kansat odottavat ja toivovat uutta elämää ja kansojen välille rauhaa. Tämä on myös meidän suomalaisten toivo ja odotus. Me suomalaiset toivomme sodan loppumisesta helpotusta taloudellisiin vaikeuksiin, Paasikivi jatkoi.

Yli 30 000 ihmistä kokoontui Rautatientorilla Helsingissä liittoutuneiden voiton kunniaksi 10.5.1945 (Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin Kaupunginmuseo) © Toimittanut MTV Yli 30 000 ihmistä kokoontui Rautatientorilla Helsingissä liittoutuneiden voiton kunniaksi 10.5.1945 (Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin Kaupunginmuseo)

Saksa ei vetäytynyt Puolasta ja sota sai alkunsa

Toinen maailmansota sai alkunsa natsi-Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Britannia ja Ranska vaativat Saksaa vetäytymään, mutta Saksa ei vetäytynyt. Seurauksena maat julistivat sodan Saksaa vastaan.

Saksa miehitti Tanskan, Norjan, Belgian, Hollannin ja Luxemburgin vuoteen 1940 mennessä. Saksa oli saavuttanut voittoja myös Ranskasta, ja Ranska antautui vuonna 1940. Saksa yritti myös miehittää Britannian vuonna 1940, mutta Britannia kukisti Saksan joukot.

Italia liittyi sotaan Saksan puolelle akselivaltoihin vuonna 1940, ja hyökkäsi Britannian hallinnoimaan Egyptiin.

Yksi sodan käännekohdista oli operaatio Barbarossa vuonna 1941, jossa Saksa liittolaisineen hyökkäsi Neuvostoliittoon.

Sota siirtyi Euroopasta Tyynellemerelle vuonna 1941, kun Saksan liittolainen Japani hyökkäsi Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan Pearl Harboriin. Yhdysvallat liittyivät sotaan liittoutuneiden Ranskan ja Britannian puolelle.

Vuonna 1942 brittiläiset ottivat voiton saksalaisista Egyptissä, ja vuonna 1943 Neuvostoliiton joukot löivät saksalaiset Stalingradin taistelussa.

Merkittävä käänne tapahtui kesäkuussa vuonna 1944, kun liittoutuneet aloittivat hyökkäyksen Ranskan rannikon kautta Saksaan, ja pakottivat lopulta Saksan ja sen liittolaisten joukot perääntymään.

Saksa antautui ja juhlat alkoivat Euroopassa

Saksa allekirjoitti virallisen antautumisasiakirjan toukokuun 8. päivä, jota useissa liittoutuneiden puolella taistelleissa maissa juhlitaan voitonpäivänä. Adolf Hitler oli viikkoa aikaisemmin tehnyt itsemurhan Berliinissä.

Liittoutuneiden liput liehuivat rauhanjuhlassa Helsingissä 10.5.1945. (Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin Kaupungin museo) © Toimittanut MTV Liittoutuneiden liput liehuivat rauhanjuhlassa Helsingissä 10.5.1945. (Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin Kaupungin museo)

Voitonpäivänä ilo irtosi ympäri Eurooppaa. Ihmiset kokoontuivat tanssimaan ja juhlimaan. Vuosia kestänyt järkyttävä väkivalta oli vihdoin ohi.

Britannia oli aloittanut juhlimisen jo päivää ennen. Yli 200 000 ihmistä kokoontui Buckinghamin palatsin edustalle juhlimaan Saksan antautumista.

Suomessa kokoonnuttiin torille rauhanjuhlaan helatorstaina 10. toukokuuta. Helsinki riemuitsi yli 30 000 ihmisen voimin pitkän sodan päättymistä. Rautatientori oli tupaten täynnä ja Maammel-aulu raikasi. Liittoutuneiden ja Suomen liput liehuivat.

Vaikka aseet olivat vaienneet Euroopassa, Tyynellämerellä sota vielä jatkui. Elokuussa Yhdysvallat pudotti atomipommit Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Japani antautui ja toinen maailmansota oli lopullisesti ohi.

Katso yllä video, miten Lontoo villiintyi 75 vuotta sitten juhlimaan sodan päättymistä Euroopassa.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon