Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Yhdysvaltoihin myydään entistä enemmän suomalaisia aseita – suomalainen asevalmistaja Sako Oy on korona-aikana ennätysvauhdissa

MTV – logo MTV 17.6.2020 Ossi Rajala
© Toimittanut MTV

Suomalaisen asevalmistaja Sako Oy:n myynti on kasvanut kevään aikana noin kymmenellä prosentilla.

Kasvun syynä on se, että aseet ovat menneet Yhdysvalloissa koronakevään aikana lähes yhtä kuumille kiville kuin vessapaperi Suomessa.

Pohjois-Amerikka on ollut jo aiemmin yrityksen tärkein vientikohde.

– Varmasti amerikkalainen yhteiskunta on vähän erilainen ja täältä käsin sitä on vaikea ymmärtää heidän logiikkaa. Mutta kyllä me ollaan huomattu ja uutisista nähty, että tämä koronatilanne on siellä yhä paha ja ihmiset hakevat siellä turvaa ja harrastavat enemmän ja sitä kautta on meidän tuotteiden kysyntä kasvanut, Sako Oy:n toimitusjohtaja Raimo Karjalainen kertoo.

Toista video

Sako valmistaa vuodessa reilut sata tuhatta asetta.

Hintahaarukka tavallisille metsästyskivääreille on tuhannesta eurosta viiteen tuhanteen.

Sakon aseet ovat monia kilpailijoita kalliimpia, mutta yritys on huomannut asiakkaidensa olevan valmis maksamaan suomalaisesta laadusta.

– Meillä on asiakkaita jotka arvostavat meidän brändiä, on se sitten Sako tai Tikka, ja he ovat valmiina satsaamaan siihen hieman enemmän. Tuotehan on sitten eliniältään sata vuotta, joten ei se vuotta kohden niin paljon ole, toimitusjohtaja Karjalainen sanoo.

Työllistää noin 300 henkilöä

Riihimäellä noin kolme sataa henkeä työllistävä Sako Oy perustettiin 99 vuotta sitten nimellä Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Osakeyhtiö. Erityisesti sotien aikana suuressa roolissa ollut yritys täyttää ensi vuonna sata vuotta ja on nyt hyvässä vauhdissa.

– On mahdollista tehdä ennätysvuosi, Karjalainen sanoo.

Eniten Sako myy metsästystuotteita. Patruunoiden myynti on Sakon liiketoiminnassa 10 prosentin luokkaa.

– Metsästystuotteet on meillä valtaosa myynnistä. Teemme tarkkuuskivääreitä niin viranomaisille kuin urheiluampujille, mutta metsästystuotteet ovat ylivoimaisesti suurin kategoria, Karjalainen kertoo.

Yritys siirtyi vuonna 1927 Helsingistä Riihimäelle, jossa tehdas nykyisinkin toimii.

Vuodesta 2000 Sako Oy on kuulunut italialaisen perheyhtiön, Beretta-konsernin omistukseen. Tämä on mahdollistanut tehtaan modernisoinnin ja tuotannon monipuolistamisen sekä markkinoinnin tehostamisen maailmalla. 

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon