Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Ensi vuonna uudestaan viisuedustajaksi pyrkivä Aksel Kankaanranta joutui someryöpytyksen kohteeksi UMK-voiton myötä: "Sain paljon suolaisia kommentteja"

MTV – logo MTV 14.5.2020 Ismo Puljujärvi
Aksel Kankaanranta © Lehtikuva Aksel Kankaanranta

Suomea Eurovision laulukilpailussa olisi edustanut tänä vuonna Aksel Kankaanranta. UMK-voitto herätti laulajan mukaan osassa ihmisistä pahaa verta. 

Tänä vuonna olisi nähty 65. Eurovision laulukilpailu, mutta Euroopassa jylläävä koronavirusepidemia muutti kaiken. Ensimmäistä kertaa Euroviisujen historiassa kilpailuja ei järjestetä. 

Maaliskuussa Suomen edustajaksi valittiin Uuden Musiikin Kilpailussa laulaja Aksel Kankaanranta kappaleellaan Looking Back. 

Lue myös: Kommentti: Suomen viisumenestystä surkeampi asia on suomalaisten jatkuva vikinä

Muusikko muisteleekin MTV Uutisten haastattelussa hetkeä, jolloin kuuli Euroviisujen peruuntumisesta. 

– Makasin sängylläni, kunnes aloin saamaan viestejä, joissa kerrottiin, ettei kisoja tulekaan. Mietin siinä sitten, että mitäköhän nyt sitten seuraavaksi? Kankaanranta muistelee ensiajatuksiaan. 

Toista video

Suomi olisi tänä vuonna kilpaillut finaalipaikasta 17 muun maan kanssa toisessa semifinaalissa torstai-iltana. 

Kilpailuareenan sijaan Kankaanranta keskittyy autokoulun käymiseen. Hänellä onkin ajokoe tulossa muutaman viikon päästä. 

– Tietenkin harmittaa, ettei kisoja ole, mutta ei tälle tilanteelle voi mitään, Kankaanranta harmittelee. 

Erika Vikmanin kannattajat tulistuivat 

Kankaanrantaa pidettiin Uuden Musiikin Kilpailun “mustana hevosena”, joka lopulta laukkasi voittoon jättäen fanisuosikiksi nousseen Erika Vikmanin toiselle sijalle.  

– Sain paljon suolaisia kommentteja, Kankaanranta mainitsee viitaten Vikmanin kannattajiin. 

Lue myös: Nyt puhuu yllätystappion UMK:ssa kärsinyt Erika Vikman: "Koen olevani voittaja"

Laulaja myöntää selanneensa somekeskusteluja ja lukeneensa hänestä kirjoitettuja mielipiteitä. Katkeria kommentteja mies ei ole kuitenkaan ottanut liian henkilökohtaisesti, vaan on yrittänyt keskittyä positiiviseen. 

– Olen saanut kansainvälisiltä viisufaneilta myös positiivisia kommentteja kappaleestani, etenkin Itä-Euroopassa biisi on näyttänyt herättävän kiinnostusta, laulaja kertoo. 

Uusi yritys UMK:ssa? 

Euroviisut pyritään järjestämään ensi vuonna Rotterdamissa. Osa maista on jo ilmoittanut, että ne antavat tänä vuonna valittujen artistien edustaa heitä ensi vuonna. 

Ilmoittautuneiden maiden joukossa on myös niitä, jotka ovat kertoneet, etteivät tämän vuoden edustajat automaattisesti saa edustuspaikkaa ensi vuodeksi. 

Lue myös: EBU linjasi: Tämän vuoden viisukappale ei kelpaa ensi vuoden Euroviisuihin

Yle on ilmoittanut järjestävänsä avoimen karsintakilpailun, johon Kankaanrannan on myös osallistuttava, jos haluaa Euroopan yleisön eteen.

Hän toivoi saavansa suoran finaalipaikan ensi vuoden kilpailussa, mutta ei jää harmittelemaan Ylen päätöstä.

– Kyllä minulla on ajatuksissa lähteä hakemaan edustuspaikkaa. Meillä on jo suunnitelmia tulevasta kappaleesta, Kankaanranta paljastaa.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

Mainoksista
image beaconimage beaconimage beacon